- Olet täällä: Etusivu »
Toimitusehdot
Toimitusehdot
Toimitukset kaikkialle maailmaan
Toimitamme tilauksia Suomen lisäksi kaikkiin maailman maihin.
Toimitusaika
Levykauppamme toimituksia hoidetaan normaalisti kerran viikossa. Tämä johtuu siitä, että nettikaupan toimituksia hoidetaan vapaaehtoisvoimin Polyteknikkojen Kuoron jäsenten toimesta.
Toimitusaika suomalaiseen toimitusosoitteeseen (sisältäen tilauksen käsittelyn ja postin toimituksen) on parhaimmilaan noin 2 työpäivää, mutta huonoimmassa tapauksessa jopa 2 viikkoa. Ruuhka-aikoina (kuten ennen joulua) toimitukset lähtevät meiltä kuitenkin useammin.
Toimitukset ulkomaille kestävät pidempään. Noin yhden viikon käsittelyajan lisäksi postin kulku Pohjoismaihin kestää 2-4 työpäivää ja muualle Eurooppaan 3-10 työpäivää. Kokonaistoimitusaika Euroopan ulkopuolelle saattaa olla 3-4 viikkoa.
Toimituskulut
Suomeen ja muualle Eurooppaan
Emme peri erillisiä toimituskuluja toimituksista Euroopan sisällä. Verkkokaupan hinnat sisältävät toimituskulut. Pienet toimitukset hoidamme kirjeenä tai maksikirjeenä, isommat tilaukset postipakettina.
Toimituskulut Euroopan ulkopuolelle
Toimituskulut Euroopan ulkopuolelle ovat seuraavat:
Paino korkeintaan 0,25 kg: 4,00 €
Paino korkeintaan 0,5 kg: 8,00 €
Paino korkeintaan 1 kg:14,00 €
Paino korkeintaan 2 kg: 28,00 €
Paino korkeintaan 5 kg: 50,00 €
Paino korkeintaan 15 kg: 90,00 €
Useimmat CD-levyt verkkokaupassamme painavat noin 80 g (0,08 kg).
Maksutavat
Maksaminen hoidetaan suomalaisen Lapitor Oy:n turvallisessa SSL-suojatussa Checkout™ -maksupalvelussa. Checkout™ -palvelussa on tarjolla seuraavat verkkopankkimaksut:
- Nordea
- Osuuspankki
- Sampo-pankki
- Aktia, POP, Säästöpankit
- Tapiola
- Ålandsbanken
- S-Pankki
Maksettaessa verkkopankissa maksun saajana näkyy Lapitor Oy.
Tilauksen peruutus/muuttaminen
Tilauksen peruuttaminen onnistuu lähettämällä meille sähköpostia osoitteeseen kauppa@polyteknikkojenkuoro.fi. Jos haluat muuttaa tilauksestasi jotain, ota pikaisesti yhteyttä, jottei tilauksesi ehdi toimitukseen.
Palautukset
Avaamattomilla tuotteilla on 14 vuorokauden palautusoikeus.
Mikäli levyn muovitus on avattu, sen voi palauttaa ainoastaan jos levy on viallinen. Jos sait viallisen levyn, ota yhteyttä sähköpostilla: kauppa@polyteknikkojenkuoro.fi. Vialliset tuotteet korvataan ensisijaisesti toimittamalla tilalle virheetön tuote. Mikäli tämä ei ole mahdollista, maksu palautetaan.
Pakkaa palautettava tuote huolellisesti, esimerkiksi samaan pakkaukseen, jossa se on toimitettu. Liitä mukaan lähetyksen mukana ollut toimituslista/lasku, sekä omat yhteystietosi ja tilinumerosi, jota tarvitsemme rahojesi palauttamiseen sekä maksamasi postimaksun hyvittämiseen. Ilmoita aina palautuksesta meille sähköpostilla tai puhelimitse.
Hinnat ja arvonlisävero
Hinnat ovat voimassa vain nettikaupassa. Arvonlisävero (23%) sisältyy hintoihin. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Emme vastaa mahdollisista virheistä tuotetiedoissa.
Tietosuoja
Levykaupan järjestelmiin tallennetaan vain käyttäjien verkkokaupan sivuilla antamat tiedot. Luottokorttitietoja tai pankkien tunnuksia ei järjestelmämme näe eikä käsittele.
Sivustossa antamiasi tietoja ei luovuteta Polyteknikkojen Kuoron ulkopuolisille osapuolille. Lähetämme korkeintaan 6 kertaa vuodessa sähköpostia, mutta vain niille asiakkaille, jotka ovat sen tilaajatiedoissaan sallineet.
Sivusto vaatii, että sallit selaimessa evästeiden käytön. Evästeitä käytetään ostoskoritiedon ja kirjautumistiedon ylläpitoon, web-sivuston liikenteen analysointiin ja sivuston kehittämiseen sekä markkinointitoimenpiteiden tuloksellisuuden arviointiin.
